ranta Naxoksella
Yleistä Kreikassa matkustamisesta

Milloin on paras aika matkustaa Kreikkaan?

Voit jakaa postauksen tästä:

Milloin on paras aika matkustaa Kreikkaan? Olisi mukavaa voida sanoa, että aina on oivallinen aika matkustaa Kreikkaan, mutta ei se ihan niin ole. Mukavan lämmin sää on kuitenkin monille yksi kohdevalinnan kriteeri, ja talvi se on Kreikassakin. Vähälumisempi sentään kuin Suomessa (kyllä, Kreikassakin saattaa sataa lunta!) ja lämpötilat pysyvät keskimäärin plussan puolella, mutta kesäkeleistä ei kuitenkaan voida puhua.

Eri alueiden välillä Kreikassa on sään suhteen jonkin verran eroja, mutta yleisesti ottaen Kreikassa vallitsee välimerenilmasto, eli kesät ovat kuumia ja talvet leutoja mutta viileitä ja kosteita. Suurin osa sateista ajoittuu Kreikassa talveen, ja kesäkuukaudet ovat lähes sateettomia.

Lämpötilat ylittävät 20 asteen rajan Kreikassa huhti-lokakuussa, ja lämpimimmillä saarilla Kreetalla ja Rodoksella jopa marraskuussakin. Kesäisiin lämpötiloihin päästäkseen Kreikkaan voi siis hyvin matkustaa muullonkin kuin Suomen kesäkaudella kesä-elokuussa. 

Toukokuu tai syyskuu on paras aika matkustaa Kreikkaan

Minusta paras aika matkustaa Kreikkaan on toukokuu tai syyskuun loppupuolisko. Lämpötila on miellyttävä, sää hyvä ja matkailusesonki rauhallisempi – eli erinomaiset puitteet Kreikan-matkalle, jos minulta kysytään! 

Huhti- ja lokakuukin ovat Kreikassa Suomen mittapuulla kesäisiä. Touko- ja syyskuuhun verrattuna sää on epävakaampi ja viileämpi, mutta Kreikka on hyvä kohde myös huhti- tai lokakuussa, kunhan tiedostaa, ettei tarjolla ole välttämättä hellelukemia. 

Toukokuussa ja syyskuun lopussa lämpötilat ovat lähempänä 25:tä ja huhti-/lokakuussa taas 20 astetta.

Olen ollut Kreikassa muutaman kerran huhtikuussa, Kreetalla ja Rodoksella, eikä säissä ole ollut valittamista. Välillä oli pilvistä tai tuulista ja illalla viileää, mutta päiväsaikaan oli t-paitakelit.

Vinkki! Kreeta ja Rodos ovat Kreikan saarista lämpimimpiä, ja säät suosivat varmimmin noilla saarilla, jos et matkusta keskikesän aikaan.

hania ja lunta vuorilla
Huhtikuussa Haniassa Kreetalla on jo t-paitakelit, mutta taustalla siintää lumiset vuoret.

Miellyttävä sää

Monille erityisesti heinä-elokuun jopa 40 astetta lähentelevät lämpötilat ovat liikaa. Usein jo kesäkuukin on todella kuuma. 

Erityisesti aktiivisempaa lomaa kaipaavalle kuumimmat kuukaudet voivat olla huono matka-ajankohta, sillä paahtavina päivinä ei kummoisia aktiviteetteja jaksa. Lämmöt hipovat 30 astetta aamusta alkaen ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta heti noustuaan. 

Toukokuussa luonto on vehreimmillään kevään jälkeen, ja ollaan yli 20 asteen päivälämpötiloissa. Syyskuun alkupuoli voi olla vielä paahtavan kuuma, mutta kuun loppupuolella asteet laskevat mukavampiin lukemiin.

Vaikka touko- ja syyskuu ovatkin sään suhteen epävakaisempia kuin keskikesän kuukaudet, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä silloin saa nauttia upeasta kesäkelistä. Jos kohdalle sattuu sadetta, se ei kestä kauaa, ja taivas on suurimmaksi osaksi pilvetön.

Rauhallisempi ja edullisempi matkailukausi

Toukokuussa ja syyskuun lopulla kesäkauden palvelut ovat toiminnassa, mutta turisteja on kesä-elokuuta vähemmän.

Tungoksesta ei ole tietoakaan, ravintoloihin mahtuu ilman pöytävarausta ja retkille tai aktiviteetteihin saa paikan helposti.

Jos reissusi on saarihyppely tai road trip, niin rauhallisemmalla kaudella voit helposti seikkailla hieman ja jättää tarkat matkasuunnitelmat ja varaukset tekemättä. Saat edetä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu, mutta voit luottaa siihen, että majoituksiin ja lauttoihin mahtuu kyllä.

Hintapolitiikkakin suosii toukokuussa tai syyskuun loppupuolella matkustavaa. Valmismatkat ovat edullisempia kesä-elokuun ulkopuolella. 

Omatoimisen matkailijan suurimpia kulueriä ovat majoitukset, ja sesongin ulkopuolella majoittuu huomattavasti keskikesää edullisemmin. Säästät matkan kokonaishinnassa, tai voit saada pientä luksusta samalla hinnalla, millä kesä-elokuussa saisit perustason majoituksen. Me olemme olleet usein matkalla touko-kesäkuun ja elo-syyskuun vaihteissa, ja hintojen nousu/lasku on ollut helppo huomata heti kalenterin kääntyessä seuraavalle kuulle.

Vähemmän turisteja tarkoittaa tietenkin myös enemmän valinnanvaraa, ja silloin on helpompi löytää omalla budjetilla paras mahdollinen reissukokonaisuus. 

Sesonkikuukausien ulkopuolella säästää lisäksi niin aktiviteettien, retkien tai auton- tai skootterin vuokrahinnoissa, sillä niidenkin hinnat nousevat kauden mukaan.

Naxos Filoti
Toukokuussa Kreikassa on freshiä, vehreää ja suhteellisen rauhallista.

Miinukset touko- ja syyskuussa Kreikkaan matkustettaessa

  • Touko- ja syyskuussa ilmat ovat vaihtelevampia, ja viileämpää, pilvistä tai sateistakin säätä voi sattua kohdalle. Siitä selviää varaamalla pitkähihaista matkalaukkuun.
  • Jos olet innokas uimari, niin merivesi ei ole vielä kovin lämmintä toukokuussa – eikä uima-altaatkaan, elleivät ole lämmitettyjä. Syyskuussa vedet ovat kesän jäljiltä vielä lämpöiset.
  • Osa Kreikan kohteista on matkatoimistojen valikoimassa vain kesä-elokuussa. Sesonkikuukausien ulkopuolella suorien lentojen tai pakettimatkojen kohteita on vähemmän tarjolla.
  • Todella kuumassa viihtyvälle ei ole todennäköisimmin riittävän lämmin.

Tykkäätkö sinä matkustaa kiireisimmän sesongin ja kaikkein kuumimpien ajankohtien  ulkopuolella? Miltä keväinen tai syksyinen Kreikka kuulostaisi?

Klikkaa seuraamaan blogin Instagram-tilillä kreikan_saaren_metsastys! Kuvien yhteydessä on lisää Kreikka-asiaa ja -vinkkejä. 🙂

Postauksen kuvat ovat toukokuiselta Naxokselta. ❤️

Lue myös:

 

Voit jakaa postauksen tästä:

34 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Joo, ilman muuta tykkään ensi sijaisesti matkustaa sen kiireisimmän sesongon ulkopuolella. Mielisesonki on ilman muuta juuri verrannollinen Kreikan huhti-toukokuuhun tai syys-lokakuuhun. Eli ei missään tapauksessa parhaaseen sesonkiaikaan, mutta ei myöskään täysin vastakkaiseen aikaan. Joskus, kun on pitkällä matkalla ja käy monissa maissa, täytyy tämän osalta kuitenkin tehdä kompromisseja.

  • Eveliina / Reissukuume

    Täällä myös yksi, joka mieluusti matkustaa kohteisiin sesongin ulkopuolella! Ei tosin täysin vastakkaisena ajankohtana, mutta kuitenkin pahimman ryysiksen hellittäessä.

    Hyvin voisin kuvitella, että matkattaisiin Kreikkaan syyskuussa! Itse asiassa juuri mietittiin mielenkiintoista kohdetta kyseiseen ajankohtaan 😀

  • Minna

    Itse olen aina nauttinut matkustamisesta joko touko-kesäkuun vaihteessa (kuitenkin ennen juhannusta) tai elokuun alussa. Molempina ajankohtina lämpö on liki taattu, mutta turisteja ei vielä ole niin paljoa kuin esim keskikesällä. 🙂

    Minna

  • Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra

    Paljon riippuu siitä, millaista lomaa tavoittele. Toki, jos haluaa kunnon rantaloman, niin välimeren tai Atlantin rannikon maat eivät ole talvisin mikään hyvä kohde. Aktiiviloma onnistuu silloinkin, kunhan muistaa, että säät todellakin voivat vaihdella. Olemme olleet Algarvessa road tripillä sekä Teneriffalla (Atlanti) ja Nizzassa ja Sisiliassa talvella, ja kyllä se Suomen räntäsateet voittaa. Ei se toki mikään rantaloma ollut, mutta hyvin paljon aktiviteetteja oli tarjolla. Patikointiretket, eläintarhavierailut, museokäynnit ovat kaikki erittäin hyviä vaihtoehtoja. Kyllä, oli kastuttukin pariin otteeseen, mutta se ei jostain syystä haitannut. Kuitenkin etelässä harvoin sataa monta päivää peräkkäin.

  • Kirsi

    Meidän matkat ajoittuvat yleensä kesäkuun alkuun ja elokuun loppupuolelle. Olemme vuosia matkustaneet Kreikkaan kaksi kertaa kesässä. Kesäkuun alku on jo suhteellisen lämmintä, mutta joskus on sattunut parikin sadepäivää peräkkäin, kuten oli viime kesänä Skiathoksella. Onneksi olimme kaksi viikkoa reissussa, niin se ei haitannut. Merivesi on kyllä viileää vielä, mutta sehän vain piristää ! 🩵

    Toinen viikkomme sijoittuu elokuulle. Olemme kuumuuden ystäviä ja silloin on takuuvarma lämpö ❤ Toisekseen elokuun puolivälin matkat ovat kesän edullisimpia. Johtuen koulujen alkamisesta. Eläkeläisen täytyy ottaa tuo hintapuoli huomioon 😊 Loppukesästä merivesi on ihanan lämmintä, joten siitä tulee nautittua enemmän. Myös illat on lämpöisiä, ei tarvita pitkähihaisia vaatteita.

    Molemmilla ajankohdilla on hyvät ja vähän huonommat puolensa, mutta Kreikka on aina Kreikka, ajankohdasta riippumatta! 💙🇬🇷💙

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      Tuo oli muuten todella hyvä vinkki, että elokuun puolen välin matkat koulujen alettua ovat edullisimmat. Kuumuudesta pitäville erinomainen aika matkustaa. 👍

      Eri ajankohdilla on aina puolensa ja puolensa, mutta tärkeintä on, että valitsemansa matka-ajankohdan ”ominaisuudet” tiedostaa ennen matkaansa. 🙂

  • Mare Kinanen

    Valitsen matkani pääsaantöisesti sesonkien ulkopuolelta, jos vain mahdollista. En viihdy ihmismassoissa ollenkaan 😀
    Kuumaa saa kyllä olla. Siitä en kärsi. Nuorempana sanoinkin että mitä kuumempaa sen parempaan. Iän myötä on kyllä varjopaikat löytäneet myös sijaa vaihtoehdoissa.

  • Tyylimurun Tiina

    Mulle kyllä sopisi toukokuu erinomaisesti. En tykkää matkustaa silloin kuin kaikki muutkin ovat liikkeellä ja kesäisin harvemmin on mahdollisuus kotikaupunkia kauemmas lähteä, joten tämä olikin hyvä vinkki. Jospa sen Kreikan matkan saisi joskus varattua.

  • Merja / Merjan matkassa

    Omat Kreikan matkat ovat aina osuneet kesään ja olemme saaneet nauttia lämpimistä keleistä. Mutta muistan yhden Kreetan loman heinäkuun alussa, jolloin oli niin viileä tuuli, että rannalla kävellessä teki mieli laittaa pitkähihaista päälle. Onneksi vain yksi lomapäivä meni ”viileimmissä” merkeissä. Kreikassa en ole vuosiin käynytkään enkä taida tänä vuonna sinne ehtiä, mutta toivottavasti lähivuosina.

  • Anne | Elämää Nomadina

    Mekin yleensä välttelemme kaikista kiireisimpiä sesonkiaikoja, ja mielellään suuntaisimme Kreikkaan ja saarille syyskuussa, tai miksei toukokuussakin. Tähän saakka pisimmät jaksot Kreikassa ovat kuitenkin ajoittuneet talveen, ja ollaan saatu kahlata siellä lumessakin 😀 Mutta tykätään kyllä eteläisen Euroopan talvestakin, aurinko ja valo on kuitenkin läsnä suurimman osan aikaa vaikka olisikin välillä sateista ja viileää.

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      Talvinen Kreikka olisi kiva kokea joskus, mutta silloin pitäisi olla mahdollisuus pitää kaksi talvilomaa, joista toisen voisi viettää talvista Kreikkaa (takuu)lämpimämmässä kohteessa. Pieni lämpö- ja aurinkobuusti talven keskelle on sen verran välttämätön. 😀

      Eteläisen Euroopan talvi kelpaisi kyllä itsellekin, mikäli siellä asuisi. 🙂

      • Sari /matkalla lähelle tai kauas

        Olisikohan vielä kiinni siitä, mihin päin saaristoa on menossa. Me ollaan oltu toukokuun alusta Kreetalla ja silloin oli melko kylmää sekä tuulista. Itse olen pohtinut, että voisiko syyskuu olla parempi ajankohta. Silloin ainakin vedet olisivat vielä lämpimämmät.

        • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

          Ehdottomasti silläkin on merkitystä, mille saarelle / minne päin saaaristoa menee. Kreeta tosin kuuluu niihin lämpimimpiin, mutta sielläkin on sitten alueellisia eroja, ja saaren eteläpuoli on aina lämpöisempi.

          Kuukauden keskimääräiset lämpötilat ovat syyskuussa toukokuuta korkeammat, ja syyskuun alkupuolella on usein vielä paahtavan kuuma. Jos toivoo lähempänä 30 kun 25 lämpötiloja, niin syyskuu on varmasti varmempi silloin. Ja heinä-elokuun ulkopuolella tuurillakin on aina hieman osuutta säiden suhteen, vaikka tilastot sanoisivat mitä. 😀

  • Amalian maailma

    Mä matkustaisin ehdottomasti kiireisimmän sesongin ja kaikkein kuumimpien ajankohtien ulkopuolella. Paljon mukavampaa liikkua, kun ei ole ruuhkaista ja mä en tykkää helteestä. Mua ei haittas pieni sadekaan. Upeita kuvia taas! 🙂

  • Elina / elinanmatkalaukussa

    Ite oon käynyt Kreikassa toukokuussa ja elokuussa, toukokuu oli kyllä ihanaa aikaa matkustaa Lämpötila tuntui just sopivalta, suomen kesältä, ei liian kylmä eikä liian kuuma. Meillä on elokuulle varattu yks reissu eurooppaan ja jo valmiiksi oon vähän kauhuissani, kuinka hirveä kuumuus tulee siellä silloin olemaan. Lähdemme matkaan ystäväperheen kanssa ja se oli ainut ajankohta kun saimme järkevästi kaikkien lomat yhteen. Muuten matkustan aina mieluiten sesongin ulkopuolella.

  • Sanna I Seven Seas

    Sää on kyllä tärkeä kriteeri mulle matkailussa tai oikeastaan lämpö. Olen ollut Kreikassa toukokuussa ja tykkäsin tosi paljon. Kelit olivat loistavat, ehkä hieman koleaa iltaisin ja merivesi raikasta, mutta tosiaan turistien määrä ei ollut lainkaan häiritsevä, etenkään Santorinilla.

  • Melissa Laitakari

    Kiitos hyvästä vinkistä. Minulla on heinäkuu aina lomaa, joten pahimpaan aikaan sitten tuonne menisin. Toki elokuun eka viikko on mulla myös aina lomaa…Eli ei kun suunnittelemaan.

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      No en sanoisi tuota pahimmaksi ajankohdaksi sentään. 🙂 Heinä- ja elokuu ovat kuitenkin ne sesonkikuukaudet, jolloin Kreikkaan matkustetaan eniten, eli siinä mielessä parhaat kuukaudet. Silloin on takuulämmin, uimavedet ennättäneet lämmetä ja kaikki palvelut pyörii. Kaikessa on tietenkin kääntöpuolensa, ja takuulämmin voi tarkoittaa myös liian kuumaa säätä ja suosituin lomakausi sitä, että siellä on ”muutama” muukin.

      Mekin ollaan oltu monta kertaa reissussa elokuussa, joka on eurooppalaisittain se kaikkein vilkkain lomakuukausi, ja ihanaa on ollut silloinkin. Mutta JOS saisin valita aina täysin vapaasti matkan ajankohdan, niin osuttaisin sen mieluiten noille mainitsemilleni toukokuulle ja syyskuun loppupuolelle. Että todellakin, ei kun suunnittelemaan vain! 😎

  • finintirol

    Me tykätään vaimon kanssa matkustaa sesongin ulkopuolella. Silloin on rauhallisempaa eikä joka paikkaan tarvitse jonottaa. Jonottaminen ei ole vaimoni parhaita puolia ja minä puolestani en nauti parkkipaikkojen löytämisestä yltiötäysissä ja ahtaissa paikoissa.

    Olimme Mykonoksella toukokuun 5. – 12. Silloin vielä monilla rannoilla viimeisteltiin ravintoloita eivätkä ne olleet vielä auki. Toki rannoilla saa olla, mutta palvelut puuttuvat. Vesi oli vielä vilpoista talven jäljeltä, joten minulta se sai olla rauhassa. Niiden vuoksi valitsisin seuraavaksi toukokuun toisen puoliskon ajankohdaksi, mikäli keväällä menisimme.

    Suosin kuitenkin enemmän syyskauden reissua etelän kohteisiin, joissa haluamme nauttia myös rantailusta. Silloin vesi on minullekin sopivaa, rantapalvelut toimivat ja ne ovat harjaantuneet kesän opeilla. Ajankohdaksi ottaisin syyskuun ensimmäisen puoliskon. Tämä ei perustu Kreikan kokemuksiin vaan Italian Riminin ja Pesaron leveysteilta saatuihin. Ne ovat hiukka pohjoisempana kuin esim. Kreikan eteläkärki tai saaret.

    Italiassa, tuolla Pesaron korkeuksilla, olemme olleet niin syyskuun alussa sekä lopussa. Lopussa rantapalvelut alkavat jo häviämään ja sääkin ollut ollut epävakaisempaa, kylläkin lämmintä. Aamulla on ollut aurinkoa, mutta iltapäivisin on ollut rankkojakin sateita. Syyskuun alut ovat olleet aina ihan suomirantakeliä 🙂

    Kreikka kutsuu seireenimäisesti sillä rakastamme sinistä merta. Mitä sinisempi sen parempi 🙂

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      Tuo on ihan totta, että toukokuussa – etenkin siellä kuun alkupuolella – kesäpalveluiden käynnistely saattaa olla vielä vähän vaiheessa. Euroopassa lämpimistä uimavesistä ei tietty pääse nauttimaan vielä ihan alkukesästä, ja minultakin armottomana vilukissana vedessä käynnit jää loppukesän/syksyn reissuille. 😄

      Kreikassa syyskuun alku on vielä ihan elokuuhun verrattavissa säiden ja palveluiden suhteen, ainakin Egeanmeren puoleisilla saarilla. Joten sinne kannattaa kyllä harkita syyskuun loppupuolta, tai ainakin skipata se ensimmäinen viikko. Me ollaan oltu pari kertaa myös Joonian meren puolella syyskuun ekalla viikolla, ja silloin on sielläkin ollut vielä superkuuma, eikä kauden pistämisestä pakettiin ole ollut vielä merkkiäkään. Tosin äkkiäkös se tapahtuu, ja esim. Korfulla taidetaan olla säiden puolesta Italian kanssa samoilla linjoilla, ennemminkin kuin Kreikan Egenanmeren puoleisten saarien.

  • Mari/Kodinvaihtaja

    Lapsiperheet usein matkustaa lomakausina eteläänkin. Itse olen pitkälti halunnut olla Suomessa. Upea kokemus toukokuusta Baleriaareilta ja syyskuun lopusta Kroatiasta (ja lokakuusta Pohjois-Makedoniasta). Oli huiput kelit. Kevät oli niin kaunis!!!

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      Tottahan toki lomasesonkina matkustetaan, ja lomien ajankohdastahan se on kiinni, milloin reissuun voi lähteä. Mekään ei päästä aina reissuun juuri niinä omasta mielestä optimaalisimpina ajankohtina, ja mieluummin ollan menty Kreikkaan elokuussa kuin jätetty lomareissu kokonaan tekemättä. 😎

  • Anna K - Kaukaa haettua

    Syyskuu on mun suosikki! Edullista, hellettä, vähemmän väkeä, ihan niin kuin kirjoitit ja merivesi ihanan lämmintä!
    Mutta keskikesäkään ei ole pommin varma, esim Kyklaadeilla meltemituulten aikaan voi tarvita kevyttoppatakkia. Tai voi olla, että hiekka lentää niin ettei voi puhua kun sitä menee suuhun (Miloksella koettu) ja toisella puolella saarta, tuulen suojassa on rauhallista ja ihanaa olla rannalla.
    Lämpimistä syyssäistä (lokakuussa) voi nauttia myös mantereella. Vaikka se on pohjoisemmassa kuin Kreeta ja Rodos, vuoret suojaa kovilta tuulilta.

    • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

      Saarillä säissä taitaa olla aina se pieni ”mutta” – vaikka niinhän se lopulta on mantereellakin. Minä en osaa valita lemppariajankohtaa, jos pitäisi valita toukokuun ja syyskuun väliltä. Molemmissa on puolensa, ja parasta on tietysti, jos reissuun pääsee sekä että. 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.