Kreikan-matkojen suunnitelmat vuodelle 2023
Voit jakaa postauksen tästä:
Kreikan-matkojen suunnitelmat 2023 -postaus saaattaa äkkipäätään ajatellen tuntua ilmestyvän hieman myöhään näin toukokuussa. Kreikan matkailusta kertovalle blogille toukokuun alku ei oikeastaan ole erityisen myöhäinen ajankohta, sillä matkailukausi Kreikkaan on vasta alkanut. Kreikkaan matkustetaan pääsiassa loppukeväästä alkaen, ja vilkkain sesonki on tietenkin kesällä.
Kreikan-matkojen suunnitelmat 2023 (ja vähän muitakin matkoja)
Näillä näkymin vuoteen 2023 mahtuu meillä kaksi Kreikan-matkaa: kahden viikon saarihyppely touko-kesäkuun vaihteessa ja toinen kahden viikon road trip / saarihyppely syyskuussa. Ajatuksena on kokea tänäkin vuonna monia uusia saaria, vaikka vanhat suosikitkin houkuttelevat aina. Saatamme poiketa jollain vanhalla tutulla saarella, mutta pelkästään tuttuihin kohteisiin emme suuntaa.
Kreikan-matkojen lisäksi tähän vuoteen mahtuu muutama muukin reissu. Pari ollaan tänä vuonna jo tehtykin: Teneriffan road trip tammi-helmikuun vaihteessa ja kaupunkiloma Kööpenhaminassa huhtikuussa.
Kesällä lähdetään juhlistamaan anopin synttäreitä Tallinnaan. Syyskuun Kreikan reissun jälkeen toivoisin loppuvuoteen vielä jonkun pienen reissun Euroopaan, sillä talviloma me pidetään vasta 2024 vuoden puolella. Ehkä suuntaamme loppusyksystä eteläiseen Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti joulumarkkinoille Keski-Eurooppaan.
Touko-kesäkuun saarihyppelymme suuntautuu Kykladeille!
Toukokuinen reissu onkin edessä jo ihan pian, alle kahden viikon päästä. Saimme valittua suunnan ja varattua lennot vihdoinkin kolme päivää sitten!
Minun kesälomat vahvistettin vain muutama viikko takaperin, eli kovin aikaisin ei oltaisi varauksia voitukaan tehdä. Lomien vahvistamisen jälkeen varaamisen esteenä olivat valinnanvaikeus ja korkeat lentohinnat. Ratkottiin tätä lopulta rinta rinnan, eli samalla hintoja ja mahdollisia mielenkiintoisia saaria kartoittaen.
Kysyin myös blogin Instagram-tilillä kreikan_saaren_metsastys, mikä antamistani saarivaihtoehdoista kuulostaa houkuttelevimmalta nimen perusteella. Ja kun kerta tuli kysyttyä, niin valitsimme sitten kahden suosikin joukosta toisen, Kimoloksen, osumaan reitillemme.
Tällaisen prosessin seurauksena suuntaamme siis jälleen Kykladien saarihyppelylle – mehän hyppelimme Kykladeilla myös vuosi sitten.
Aloitamme hyppelymme lentämällä Santorinille, ja kotiin taas lennämme Ateenasta. Varmat saaret reissullamme ovat (ellei mitään kummaa tapahdu) Milos ja Kimolos. Kimoloksella ei välttämättä yövytä, vaan tutustutaan siihen päiväreissulla.
Muiden reissun saarien suhteen emme tee päätöksiä ennen matkaa. Tutkitaan tietysti, miltä mikäkin saari vaikuttaa ja kaavaillaan, mitkä voisivat olla kiinnostavia. Lautta- ja majoitusvaraukset hoidetaan kuitenkin vasta matkan edetessä, ja siirrytään fiiliksen mukaan minne ja milloin halutaan.
Olisi myös tosi kiva antaa Instagram-seuraajille hieman lisää päätösvaltaa ja mahdollisuus vaikuttaa matkaamme… Katsotaan, miten tämän voisi toteuttaa!
On niin ihanaa, kun vihdoin pääsee konkreettisemmin intoilemaan tulevasta matkasta, kun sille on sentään jonkinlaiset raamit. Mahanpohjassa tuntuu jo matkaa edeltävää innostusjännitystä, enkä voi olla miettimättä, löytyykö tältä reissulta uusia saaria suosikkisaarieni joukkoon.
- Kreikan parhaat saaret – neljä suosikkiani
- Kykladit on saarihyppelyklassikko: yhteenveto reissustamme (2022)
Syyskuun road trip / saarihyppely
Syyskuun reissun suunnitelmat ovat meikäläisittäin jo harvinaisen tarkat: meillä on nimittäin yksi tietty päivämäärä, jolloin olemme satavarmasti tietyssä paikassa Kreikan mantereella, sillä ystävämme viettää siellä silloin synttäreitään.
Muusta tuota päivää ympäröivästä kahdesta viikosta ei tietenkään ole vielä suunnitelmaa, mutta onpahan ainakin joku kiintopiste ja suunta, jonka ympärille reissua rakentaa. Ilman sitä pähkäilisin jälleen valinnanvaikeutta kaikkien vaihtoehtojen välillä.
Syyskuun matkan voisi käyttää vain Kreikan mantereen tutkimiseen, mutta enpä oikein usko, että maltan. Mantereella on tietenkin upeita paikkoja ja paljon nähtävää sielläkin, mutta Manner-Kreikka ei vain vedä minua puoleensa kuten saaret – vaikka esimerkiksi mantereella sijaitseva Meteora onkin heittämällä upeimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt.
Minä vain olen pohjimmiltani saarityttö, enkä voi jättää hyvää tilaisuutta uuden saaren näkemiseen käyttämättä. Kyse on enemmänkin saarien tunnelmasta, joka on aina aivan omanlaisensa, eikä niinkään siitä, mitä hienoa nähtävää missäkin on.
Mieli ja keho tietää tutun lomarytmin
Meillä on ollut jo jonkun aikaa tapana jakaa kesäloma kahteen osaan, ja pitää ensimmäinen touko-kesäkuun vaihteen tienoilla. Ehkä siihen rytmiin jotenkin tottuu, sillä mieli ja kroppa tuntuvat todellakin jo odottavan ja asennoituvan tulevaan lomaan. Tuntuu, että ei kyllä jaksaisi mitenkään odottaa, jos loma olisi edessä vasta myöhemmin kesällä.
Aloitin matkalle valmistautumisen rutiinini, joista olen kertonut postauksessa Lomalle valmistautuminen ja pyhä kolminaisuus: aurinkovoide, aurinkokapselit ja itseruskettava, tietenkin jo hyvissä ajoin ennen kuin lennot oli edes varattu. Sehän kuitenkin sentään oli jo selvää, että jonnekin päin Kreikkaa lähdetään joka tapauksessa. 😀
Tämän vuoden Kreikan-matkojen suunnitelmat ovat siis olemassa meille tyypillisellä tasolla, eli päätetty on että mennään, mutta tarkemmat varaukset ja suunnitelmat muotoutuvat vasta sitten myöhemmin ja matkan edettessä.
Onko sinun matkasuunnitelmat tälle vuodelle jo selvät? Suunnitteletko yleensä hyvissä ajoin, viime tipassa tai vasta reissun päällä?
Tule seuraamaan blogia Instagramiin! ➡️ kreikan_saaren_metsastys
Lue myös:
Voit jakaa postauksen tästä:
28 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Kaksi Kreikkaan kohdistuvaa saarihyppelyä, Teneriffan road trip ja Kööpenhaminan kaupunkiloma + syntymäpäivien juhlistaminen Tallinnassa. Voisi sanoa, että jo tässä vaiheessa reissuvuodesta tulee äärettömän onnistunut. Siihen vielä jos loppuvuoteen tulee jokin reissu, niin mikäs sen upeampaa!
Mainiolta kuulostaa tuo touko-kesäkuun reissu, ja tosiaan, se on edessä ihan pian. Me reissataan tuolloin vielä kotimaassa, vaikka kieltämättä joku lämpöisikin paikka kivoissa maisemissa saattaisi kiinnostaa… 🙂
No onneksi tosiaan omiakin matkasuunnitelmiakin jo on, joten on sitä sentään jotain mitä odottaa! Usein tulee suunniteltua hyvissä ajoin, mutta poikkeuksiakin on.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kiitos Mikko! Tuo on kyllä usein tärkeää matkustamisesta pitäville, että on matka mitä odottaa. 🙂 Meille on selvää, että lomat matkustetaan, joten tietää että ainakin lomilla on matka tulossa. Mutta vasta kun kohde on selvillä ja lentoliput hankittuina minulle tulee tunne, että on konkreettisesti jotain mitä odottaa. 😀
Sari/ matkalla lähelle tai kauas
Ihanan kuuloisia Kreikka pyrähdyksiä. Erityisesti, jos matkustan sesonkiaikaan tykkään varata ja suunnitella matkaa etukäteen. Toisaalta varaan aina hotellit etukäteen mutta peruutusmahdollisuudella. Kun nääs tykkään suunnitella matkoja☺️.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kiitos Sari! Minä tykkään myös suunnitella, mutta en lyödä lukkoon matkasuunnitelmaa. Tai olisiko se sitten ennemminkin kaavailua, jos suunnitelmaa ei lyö lukkoon? Tämähän on tietysti myös matkustusajankohdasta ja maasta riippuvainen juttu, ja joskus on ehdottomasti parempi varata ennakkoon. Kreikassa voi kyllä lähes milloin tahansa edetä extempore-meiningillä. 🙂
Minna
Oi että, miten upealta ja ihanalta suunnitelmanne kuulostaa! Eikä tarvitse enää pitkään odottaa, että pääsee reissuun – parhautta.
Meillä kahdenkeskinen Italiaan lähtö (muutama yö) edessä toukokussa, perheen kanssa lomailemme kesäkuussa viikon. Ihanaa, kun on odotettavaa!
Minna
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kuulostaa ihanalta, kun on kaksi reissua noin lähellä tuloillaan! 🤗
Pirkko / Meriharakka
Aikaan ennen koronaa tapasin sanoa, että meillä on aina kolme reissua varattuna. Koronavuodet saivat sitten varovaiseksi ja mentiin reissu kerrallaan, hyvin lyhyillä varausajoilla, vaikka niin, että lähdetäänkö ensi viikolla Espanjaan. Pistelentoja tapasi saada samaan hintaan vaikka viikon päähän.
Nyt on jo palattu jossain määrin ehkä normaaliin, ensi viikolla Pakistaniin ja kesäkuussa Itä-Afrikan kierrokselle Kenia, Malawi ja Sansibar. Elokuun lopulla Champagnen alueelle Ranskaan – toki varmaan enemmän ex tempore kotimaan reissuja kesällä. Syksyllä voisi jopa harkita Kreikkaa, ehkä Kreetaa – tai sitten kaupunkilomaa, vaikka Lontoossa, nämä luultavasti melko ex tempore.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Vautsi, teillä on tiedossa upeita reissuja – ja siellä näyttää olvean kaksi kohdetta jotka ovat meilläkin toivelistalla, nimittäin Champagnen kierros ja Sansibar (+safari). Vaikka kaikki postauksesi tuleekin luettua, niin näistä kahdesta jään odottamaan juttua erityisellä mielenkiinnolla. 🤗 Kreikka-suunnitelma saa tietysti minulta aina 👍😀
Tyylimurun Tiina
Ihania suunnitelmia, ai että! Pianhan tuota olette jo matkassa! Meillä joku pidempi matka on vasta talvella, mutta tuntuu aina että kesästä on selviydyttävä ensin ennen kuin pystyy kääntämään ajatuksia talveen. Edes lomaan. Vähän matti myöhäisiä olemme lomasuunnitelmissamme. Teidän lomajuttuja odotellessa!
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Olette sitten samanlaisia kuin me, että kovin aikaisin ei osaa tehdä tarkempia matkasuunnitelmia, vaikka olisikin selvää, että jonnekin lähdetään. On kyllä ihan mahtavaa päästä kartuttamaan taas uusia saaria mitä esitellä ja mistä kirjoitella. 🤗
Mari/Kodinvaihtaja
Niin ihana tuo pääkuva. Mietin, että miten paljon kalliimpi majoitus on viimetipassa ostettuna vai jopa halvempi? Saako bookingin tms kautta halvemmalla vai asteletteko vai ovesta sisään kysymään? Ihailen niin tätä spontaanisuutta.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kiitos Mari! 🤗 Majoitusten hinnat eivät nouse ajankohdan lähestyessä, mutta tietenkin on aina se mahdollisuus olemassa, että kohtuuhintaiset majoitukset ovat jo varattuja, ja jäljellä on vain kallista majoitusta. Meille ei ole koskaan käynyt niin, että joutuisimme pakosta ottamaan kalliin majoituksen, vaan ollaan aina löydetty kohtuuhintainen ja hyvä majoitus viime tipassa varatessamme, myös sesonkikuukausina. Ollaan tosin myös valmiita vaihtamaan suunnitelmaa, jos sopivaa majoitusta ei löydy, ja majoittumaan tarvittaessa toisessa kylässä tai jopa siirtymään toiselle saarellekin. 🙂 Ja se tietysti on hyvä muistaa, että majoitusta on helpompi löytää extempore, kun tarkoitus on majoittua vain muutama yö eikä esim. viikkoa saati kahta.
Bookingissa itseasiassa tulee usein viimehetken tarjouksia, ja majoituksen voi siis saada viime hetkellä varatessa edullisemmin (tiedän tämän, sillä tykkään tutkia majoitusvaihtoehtoja paikoista, joihin mahdollisesti menemme, vaikka emme varaakaan etukäteen 😀.) Kun ollaan päätetty, milloin siirrytään seuraavalle saarelle, niin varataan siinä kohtaa yleensä 1-2 yön majoitus, jos olemme päättäneet missä kylässä sillä saarella halutaan majoittua. Jos jäämme sitten saarelle pidemmäksi aikaa, niin varataan majoitus tietty suoraan, jos jäädään samaan tai jos vaidetaan majoitusta, niin varataan suoraan jos mahdollista. Silloin saa yleensä hieman Bookingia edullisemman hinnan. Joskus taas halutaan mennä saarelle, ajella kyliä läpi ja valita vasta ne nähtyämme, minne jäädään. Silloin astellaan kysymään suoraan majoituspaikasta, jos kyseessä on pieni hotelli, jossa on vastaanotto. Kotimajoituksissa yms. joissa ei ole vastaanottoa, se ei oikein onnistu.
finintirol
Mahtavaa, lisää Kreikan matkoista on siis tulossa 🙂 Meillä on muodostunut myös vähän samanlainen kesälomien jaksotus, kesän alkuun pari viikkoa ja loppukesään toinen. Tykkään saada kesäkuun puolivälin kieppeille yhden pätkän niin saa kesän alkuun ja fiilikset myös kesään. Sitten loppukesästä niin merivedetkin ovat mukavasti lämmenneet mikäli ajaudumme merenrantaan.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kyllä vain, lisää Kreikasta ja lisää saarikokemuksia tulossa. 🙂 Teillähän on sitten myös jo ensimmäinen lomapätkä ihan pian käsillä. 👍
Anna K. - Kaukaa haettua
Oi, pääsispä Kreikkaan jo nyt! Syyskuussa vasta menossa, hirveen pitkä aika odottaa. Yleensä lähden äkkilähdöllä, joskus jopa seuraavalle päivälle oon varannut matkan. 😎
On tuurista kiinni pääsettekö Kimoloksen saarelle. Aikoinaan kun olin Miloksella, meidän piti käydä siellä. Mutta kaikki päivät (4-5) saarella oli niin tuulisia, ettei Kimolokseen kulkenut mitään laivaa.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
No äkkiä se syyskuu sieltä varmasti tulee (ajattelisin tosin ihan samoin, jos meillä ei olisi tätä nyt tulevaa reissua tässä edessä. 😀)! Saa sitten nähdä, päästäänkö Kimolokselle. Jos ei onnistu, niin sitten meidän ei ollut tarkoitus käydä siellä. 🙂
Cilla Maria Travel
Tee ihmeessä instan stooreihin äänestys 🙂
Meillä on syksyn matkat varattu. Lähdetään viikoksi Italiaan Amalfin rannikolle ja viikoksi Tunisiaan. Myös tulevan vuoden reissut on jo valmiina. Tammi-helmikuussa vuorossa Marokko, Egypti, Oman ja UAE. Ens keväänä Itä-Euroopan roadtrip.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Joidenkin reissun juttujen osalta tulee varmasti äänestystä, ja toimitaan tuloksen mukaan. 😉
Teillä on mielenkiintoisia matkoja tulossa! Teidän tyyli on ihan päinvastainen kuin meillä, kun reissut on pitkälle tulevaisuuteen jo tiedossa. 🙂
Mare Kinanen
On taas mitä odottaa 🙂 Hyvältä kuulostaa.
Hauska ajatus, että lukijat (INstagram) voisivat olla vaikuttamassa reissuun.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kiitos Mare! Joo se olisi kyllä hauska ajatus, katsotaan, miten saadaan toteutettua. 😉
Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
En pääse tekemään mitään matkasuunnitelmia, vaan mennään viran mukaan. Milloin mihinkin elämä vie 😀.
Saarissa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyviä on silti enemmän, jos meri on avoinna vuoden ympäri.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
No sehän on vain hauskaa, kun elää hetkessä ja katsoo minne elämä vie. 😀
Heidi / Maailman äärellä
Ihanalta kuulostaa Kreikan saarihyppely! Saarihyppelyt ja rodtripit on ihan parasta. Itellä ei ole suunniteltuna ku vasta kesäkuun Norjan-roadtrip. Monta kohdetta on kyllä mielessä tälle vuodelle, sillä jos mun suunnitelmat toteutuu, jään kesäkuussa yli puolen vuoden lomalle, niin siinä ehtii sit monenlaista.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Kiitos! Saarihyppelyt ja road tripit ovat meillekin ihan mieluisimmat matkustusmuodot. Ai että, olisi kyllä kiva tuommoinen vähän pitempi loma, jolloin voisi matkailla enemmän ja mennä vaikka extemåore aina sinne ja silloin kun edullisesti pääsee. Nauti täysillä! 🤗
Melissa Laitakari
äääh, mä en kestä yhtään. Mulla on ihan kamala matkakuume ja se vaan pahenee kun katselen upeita kuvia ja luen erilaisia vinkkejä…
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Hah, no joo, matkakuumeeseen ei auta kuin yksi juttu, eli matka. Toisaalta hyvä puoli siinä on se, että se tosiaan ON hoidettavissa. 😄
Aila ja Juha
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Kreikka kiehtoo jatkuvasti. Olemme käyneet vaimoni kanssa siellä, tosin eri aikaan ja kumpikin työmatkalla. Nyt kun työt eivät enää häiritse matkustelua, yhteismatka Kreikkaan voisi ollakin aikamoinen.
Juha
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Avaatkin varmaan vastaukseni, että todellakin teidän pitäisi mennä Kreikkaan, yhdessä! 😄