Jos totta puhutaan, niin Kreeta ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Kyse ei ole siitä, että en olisi pitänyt siitä, mutta se vaan ei ollut rakkautta. Olemme lomailleet Kreetalla jo useamman kerran, ja tunne on syventynyt pikkuhiljaa käyntikertojen myötä. 

Tiedätkö sen, kun reissussa lähtee ajamaan jonnekin ja tietää, että pian tulee nälkä, mutta se ei haittaa, sillä sitten voi pysähtyä johonkin ihanaan paikkaan välipalalle? Niitä ihanilta näyttäviä pieniä kahviloita tai tienvarsitavernoitahan on aina matkan varrella tämän tästä, mitä upeimmilla sijainneilla ja toinen toistaan mahtavampien maisemien äärellä.  Ainakin niitä tuntuu olevan ja tulevan vastaan silloin, kun tarvetta pysähtymiselle ei varsinaisesti ole! Jostain syystä kahvilat katoavat kartalta täysin, kun nälkäkiukku alkaa olla lähellä tai tilanne vaatisi puskan sijaan hieman modernimmat wc-tilat. (Toisinaan tuntuu, että tienvarret tyhjentyvät niistä puskistakin silloin, kun tarve todella olisi!) Tämä tarina kertoo tuollaisesta tilanteesta.