Reissukemioista – pariskunta matkalla

Lomaan kohdistuu aina suuria odotuksia. Odotetaan vapaata sekä työstä että arjen askareista. Sen lisäksi että ei ole arjen velvollisuuksia, lomalla odotetaan olevan jotain erityistä: tekemistä, näkemistä, kokemista – ja tietysti aina jotain arkea hieman parempaa. Vihdoin on yhteistä aikaa.

Loma on usein jo etukäteen ladattu täyteen odotuksia ja kenties sitä ajattelee jopa vuoden kohokohtana. Ei ole siis ihan yhdentekevää, kenen kanssa sen viettää, ja kuinka sinun ja kanssalomailijan toiveet ja mieltymykset kohtaavat!

Monesti matkaseurana on se rakas puoliso. ❤️ Vaikka yhteinen taival onkin jo hionut kulmia ja toisen tuntee kuin omat taskunsa, ei lomailu puolisonkaan kanssa ole aina niin suoraviivaisen helppoa kuin se äkkiseltään kuulostaa. 

Kun loman suunnittelun fokus on ollut siinä, että kunhan nyt vaan päästään sinne lomalle, saattaa unohtua käydä läpi, mitä kumpainenkin siltä lomalta sitten tarkemmin ottaen haluaa. Kun se suunnitelma ja kuva unelmalomasta on valmiina omassa päässä, ei välttämättä muista, ettei siitä ollakaan keskusteltu yhdessä… 

Me olemme lomailleet pariskuntana nyt lähes kymmenen vuoden ajan. Olemme oppineet toistemme reissupersoonista jo paljon, mutta oppiminen jatkuu edelleen. 

Joissain asioissa eroavaisuutemme täydentävät toisiaan erinomaiseksi matkailutiimiksi, toiset asiat vaativat edelleen hioutumista – tai ainakin ymmärrystä toista kohtaan. 😍 

Katsotaanpa tarkemmin, millainen pariskunta matkalla me olemme. Mitä yhtäläisyyksiä meissä on, entä onko eroavaisuuksia? 

Ja lopussa tulee vielä mahtava parisuhdevinkki ihan kaikille, mihin tahansa tilanteeseen! 😉

Työnjako reissua suunnitellessa ja reissun päällä

Meille on vuosien saatossa ja lukuisien yhteisien matkojen johdosta vakiintunut kummallekin omat ”vastuualueet” reissujemme suhteen. 

Minä vastaan esimerkiksi majoituksesta, kaikenlaisesta etukäteen tehtävästä tutkimisesta ja vaihtoehtojen karsimisesta, vaikkapa kohteiden, saarien ja reittien suhteen. Jaksan vertailla ja kahlata läpi internetiä lähes loputtomasti, mikäli tulevan matkan suunnittelusta on kyse! 

Puolisoni tulee suunnitteluvaiheeseen mukaan yleensä vähän myöhemmin, sitten kun reissulle on rajattu jonkinlaiset raamit. Hän selvittää ja etsii tietoa mieluummin sitten, kun on päätetty, mistä asiasta tarkemmin ottaen sitä tietoa pitää löytää. 

Hän huolehtii meillä mm. autonvuokrauksesta, vakuutuksista ja upeista lomakuvistamme. Puolisoni varaa useimmiten lennot, minä taas majoitukset.

Meillä on lomailun suhteen siinä mielessä helppoa, että meillä on melko samansuuntaiset ajatukset siitä mitä loma sitten pitää sisällään. 

Kun reissun suuret linjat on päätetty, eli on selvillä minne ja milloin mennään, kumpainenkin tutkii ja bongailee mitä mielenkiintoista reissukohteen ympärillä olisi. Keskustelemme sitten molempia kiinnostavista näkemisistä/tekemisistä yhdessä ja tekemiset valikoituvat aika luontevasti.

Puolison kanssa autoilu reissussa

Autoilemme usein reissuillamme. Minä toimin kartturina, koska minulla ei ole ajokorttia, ja puolisoni on puolestaan kuski. Voisin kuvitella, että autoilu on melko otollinen maaperä ristiriidoille, mutta sanoisin, että meillä tämä sujuu kohtalaisesti. Ehkä siksi, että minä en todellakaan osaa ajaa autoa, enkä myöskään kuvittele osaavani. 😂 

Tyydyn siis osaani kartturina mukisematta. Kartturin osani on siinä mielessä helppo, että puolisoni on erinomainen kuljettaja.

Minä en taida sen sijaan olla mikään maailman paras ja luontaisin kartturi, vaikkakin olen oppinut jo hieman paremmaksi.

Olemme hieman joutuneet käymään läpi sitä, miten ja millaisella varoajalla esim. ennen kääntymistä kuski haluaa minun nuotteja lukevan. Toisinaan saatan unohtua tuijottelemaan maisemia navigaattorin sijaan. Mutta osaan kyllä jo ojentaa kuskille aina tarvittaessa vesipullon, korkki avattuna!

Minä en pysty lukemaan navigaattoria liikenneympyrässä (silloin tulee matkapahoinvointi) ja minulta on turha odottaa ohjeita, jos tiedon pitäisi tulla yhtäkkiä sekunnissa, sillä en ennätä tulkitsemaan navigaattoria niin nopeasti. 

Jos joudun etsimään tietoa ja reittiä samalla kun etenemme 100 km/h vauhtia kohti ko. paikkaa, minulle tulee ahdistus ja silloin tulee taas matkapahoinvointi. Kyllä täytyy pysähtyä ensin, selvittää minne mennään ja asettaa se navigaattoriin – näitä ei tehdä vauhdissa!

Mutta nämä kun osataan ottaa huomioon puolin ja toisin, autoilu sujuu ihan hyvin.

Erilaiset persoonat reissussa

Erot meissä tulevat esiin erityisesti reissun päällä ollessamme. Minä etenen usein haahuillen ja hieman hitaammin, koska ympärillä on kaikenlaista.

Mistä sitä voi tietää, kannattaisiko kääntyä oikealle vai vasemmalle? 👈👉🤷 Parempi hieman tutkailla vaihtoehtoja… 

Puolisoni taas etenee päättäväisesti, ja suunta on yleensä aina eteenpäin! 👍

Hän liikkuu selkeän suunnitelman mukaan ja järjestelmällisesti – tätä katua tuonne ja toista takaisin, poikkikadut sitten seuraavaksi. Minä tietysti menisin minne nenä näyttää ja poikkeaisin yhtäkkiä sivukadulle jos siltä tuntuu.

Tahtimme ovat todella erilaiset. Sanomattakin on jo varmaan selvää, että minä olen meistä hitaampi. En halua kiirehtiä, sillä minulle on tärkeää katsella ja aistia ympäristöä. Puolisoani se turhauttaa toisinaan, ja hän tulkitsee sen velttoiluksi. 

Minua taas turhauttaa, kun huomaan ympärillä jotain jännää, mutta en voi kertoa tai näyttää sitä hänelle, koska hän kävelee metrien päässä edelläni ja selkä loittonee minusta koko ajan. 

Ärryn toisinaan, kun haluan pysähtyä vaikkapa johonkin myymälään, ja joudun huutamaan puolisolleni kovalla äänellä että hän odottaisi, sillä hän on jo niin kaukana edessäni, että normaali puheääni ei riitä.

Kävelemme eri tahtiin, mutta olemme yrittäneet vuosien varrella sovittaa askeleitamme paremmin yhteen. Tässä meillä on kuitenkin opettelemista edelleen. 

Vuorokausirytmit lomilla

Meidän vuorokausirytmimme eivät ole aivan synkronoituneet. Puolisoni herää yleensä minua aiemmin, eikä hän koskaan kärsi unenpöpperöisyydestä.

Pitkään aamumme menivät niin, että puolisoni kohteliaana miehenä yritti olla mahdollisimman hiljaa ja häiritsemättä, kun vielä nukuin. Samalla häntä kuitenkin hieman harmitti se, että en herännyt aiemmin.

Kun tähän vielä lisätään se, että herättyäni käynnistyn aika hitaasti, voisi sanoa, että yhteisen päivän aloitus ei kenties ole se optimaalisin.

Tähän auttoi, vähemmän yllättäen, keskustelu asiasta. Minulla nimittäin ei ole mitään varhaisempaa heräämistä vastaan – päinvastoin, minäkin haluaisin uuden päivän seikkailuihin mieluummin hyvissä ajoin! Minä vaan en luontaisesti herää yhtä varhain, enkä varsinkaan silloin, jos huoneessa on hiljaista ja pimeää.

Elomme helpottui kummasti, kun puhuimme asiasta ja kerroin, että minä en vaan herää sellaisissa olosuhteissa helposti. Kerroin, että puolisoni saa ja pitääkin olla herättyään ihan normaalisti aamutoimien äänineen kaikkineen. Lisäksi olisi hyvä, jos hän avaa kaikki mahdolliset verhot, jotta päivänvalo tulvii huoneeseen ja näin minun aivoni ymmärtävät äänistä ja valosta, että on aika herätä. 

Minä olisin valmis nukkumaan vaikka verhot auki, jotta herääminen aamuisin tapahtuisi helpommin ja luontevasti auringon pikkuhiljaa noustessa. Nukahtamiseeni ja nukkumiseeni valo ei vaikuta, saan kyllä nukuttua valosta huolimatta sen minkä tarpeen on. 

Puolisoni sen sijaan ei saa nukuttua, jos valoa pilkottaa vähääkään, joten paras vaihtoehto on, että nukumme pimeässä ja puolisoni toimii verhojenavailijana sitten aamulla.

Äänien ja valon lisäksi heräämiseni kannalta kaikkein parasta on, jos saan vielä kahvia! Kahvin tuoksu herättää aivot unesta ja sisäisesti nautittuna se saa minut käynnistymään huomattavasti ripeämmin.

Keksimme tuohon kahviasiaankin ratkaisun, josta samalla sekä olen ylpeä että tunnen hienoista häpeää… Kuljetan nimittäin nykyään matkoilla mukanani en vain kahvia, vaan myös kahvinkeitintä. 🙈 

Kyllä, luit oikein! Ei mitään Moccamasteria sentään, vaan pientä ja kevyttä pressopannua, jolla saa aamukahvit aikaiseksi, kun huoneessa vaan on vedenkeitin (useimmiten on). Jos mietit, miksi en vaan käytä vedenkeitintä ja pikakahvia, niin minäpä kerron: ei ole sama asia. Ei yhtään! Pikakahvi ei herätä minua.

On muuten kannattanut tuo kahvinkeittimen raahailu. Aamut sujuvat iloisemmin, reippaammin, paremmin ja nopeammin. Molemmat ovat tyytyväisempiä. 😊

Päivittäiset päätökset loman aikana

Kuten kerroin, niin loman tekemisien suhteen olemme yleensä helposti yksimielisiä ja kumpainenkin etsii ja ehdottaa mieleisiään vaihtoehtoja.

Tekemisien lisäksi päivittäisiä tärkeitä päätöksiä ovat oikeastaan vain se, missä kunakin päivänä syödään. Ja ne ovat todellakin tärkeitä päätöksiä ne! Me tykkäämme syödä hyvin.

Olen monesti sanonut, että Kreikassa on ihana matkustaa, koska siellä Tripadvisoria ei tarvitse koluta läpi sen takia, että osaa välttää huonoja ruokapaikkoja. Kaikkialla maailmassa asia ei kuitenkaan ole näin, ja teemme mielellämme hieman taustatyötä kivan illallispaikan löytääksemme.

Tämä menee usein samalla kaavalla kuin matkasuunnitelmat meillä muutenkin: useimmiten minä kahlaan vaihtoehtojen meressä, etsin ja karsin. Väittäisin, että olen jopa aika hyvä kaivamaan tietoa ja bongaamaan ruokapaikkojen helmet!

Puoliso sitten usein valitsee karsituista ruokapaikkavaihtoehdoista tai antaa siunauksensa valinnalleni. Toisinaan hän esittää etukäteen toiveen siitä, minkä tyyliseen ruokapaikkaan olisi kiva mennä, ja minä etsin sen perusteella.

Molemmat pääsevät toimimaan vahvuuksiensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan: minä etsin tietoa, puoliso tekee päätöksen. Minä nimittäin olen aika huono tekemään päätöksiä, erityisesti silloin, jos kyse ei ole tärkeistä-tärkeistä asioista. Tärkeiden asioiden kohdalla olen yllättäen ihan hyvä tekemään päätöksiä. 

Onneksi olemme niin samoilla linjoilla ruokajuttujen suhteen, että oikeastaan ruokapaikat tarvitsee vain löytää ja valita. En tiedä miten siitä selvittäisiin, jos ruokailutottumukset ja mieltymykset olisivat täysin erilaiset!

Tai tiedän. Ainoa keino olisi systeemi, jonka esittelen seuraavaksi.

Pomopäivät

Jos jostain syystä emme pääse yhteisymmärrykseen jostain asiasta, otamme käyttöön Pomopäivät.

Ja nyt lukekaa tarkasti kaikki, jotka haluatte mahtavan parisuhdeneuvon – eikä ainoastaan sopuisaan lomanviettoon – vaan elämään ylipäänsä!

Pomopäivät tarkoittavat sitä, että sen päivän ajan toinen on pomo. Ja seuraavana päivänä sitten toinen. Asioista ei tarvitse neuvotella eikä varsinkaan kinastella, kun on sovittu, että toinen päättää!

Tämä vaatii tietysti luottamusta siihen, että toinen toimii pomoilunsa kanssa inhimillisesti, mutta luottamuksestahan parisuhteessa on muutenkin kysymys. Pomopäivän voi rajoittaa koskemaan vaikka vain illallispaikan valintaa, tai muuten vain lähteä testaamaan konseptin toimivuutta vähän rajatummin.

Jos tarvitset Pomopäiväkonseptin toimivuudesta takeita, niin kerrottakoon, ettei tämä ole suinkaan meidän oma keksintömme. Olemme kopioineet idean ystäväpariskunnaltamme, joilla on yhteiseloa takanaan lähemmäs 50 vuoden verran. 

Heillä tosin ei ole Pomopäiviä, vaan Pomovuodet. Siis aina kokonainen vuosi toisen pomovuoroa! Jos heiltä kysyy pitkän parisuhteen salaisuutta, niin saa taatusti vastaukseksi Pomovuodet. Ja heti perään huumorintajun. 😉

Kiitos vielä puolisolleni loistavasta (matka)kumppanuudesta niin menneillä kuin tulevillakin reissuillamme. ❤

Miten siellä ruudun toisella puolella, tuleeko reissussa eteen ristiriitoja puolison kanssa vai soljuuko hommat aina kuin vettä vaan? Ja lähteekö Pomopäivät (tai -vuodet) testiin? 

Tule seuraamaan blogia Instagramiin!➡️ kreikan_saaren_metsastys

Lue myös:

• Puoliso matkakumppanina – meidän eroavaisuudet ja yhtäläisyydet
• Unelmien matkakaveri – 6 + 1 ominaisuutta