Toimiiko aurinkokapselit ja millä torjuin hyperpigmentaatiota?
Voit jakaa postauksen tästä:
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Aurinkokapselit pääsivät käsissäni todelliseen testiin, kun päätin kokeilla, vaikuttaako betakaroteenivalmiste eli ns. aurinkokapselit minulla ruskettumiseen.
Tämän kesän kahden ulkomaanreissun jälkeen olen yllättynyt ja vaikuttunut niiden tehosta. Syvää rusketusta minun lähtökohdista on turha havitella, mutta omissa silmissä huomaa vähäisemmänkin aiempaa paremman päivetyksen!
Aiemmat postaukset aiheesta:
- Kalkkilaivan kapteenin ihmiskoe: betakaroteenikapselit eli aurinkokapselit
- Toimiiko betakaroteenikapselit? Ihmiskokeeni tulokset
Tiivistettynä:
- Aloitin hyvissä ajoin keväällä syömään betakaroteenia testatakseni, päivetynkö reissussa normaalia paremmin. Tiedossa oli kaksi kahden viikon reissua Kreikkaan: ensimmäinen touko-kesäkuussa ja toinen elo-syyskuussa.
- Ihoni on todella vaalea, enkä rusketu pahemmin, vaikka ottamalla ottaisin aurinkoa. Auringon haittavaikutuksista tietoisemmaksi tultuani en tosin sitä tee – enkä päivety sitäkään vähää.
- Käytän korkeaa suojakerrointa, vähän peittävämpiä vaatteita ja lierihattua, ja paikoillaan ollessani olen varjon alla. Saan aurinkoa reissuilla ulkoilun ohessa.
- Mielestäni kevyt päivetys kuitenkin näyttää kivalta, ja luonnollinen päivetys näyttää kivemmalta kuin purkista saatu. Halusin siksi testata, onko päivetystä mahdollista boostata ilman aurinkoaltistuksen lisäämistä ja jatkamalla auringolta suojautumista kuten tähänkin asti.
Tulos ensimmäisen reissun jälkeen
Jo kesän ensimmäisellä reissulla tunsin päivettyneeni normaalia enemmän. Havainnon vahvistamiseksi halusin ehdottomasti käyttää betakaroteenia myös ennen seuraavaa matkaamme Kreikkaan, vaikka pidin siitä hieman taukoa reissujen välissä.
Tuon reissun aurinkoaltistuksen seurauksena sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni suuren hyperpigmentaatioläiskän otsalleni. Ei mikään ihme 43-vuotiaalle, mutta siihen saakka käyttämäni SPF 30 -aurinkovoide ei enää selvästikään ollut tarpeeksi.
Tulos toisen reissun jälkeen
Toisella matkalla rusketuin jopa ensimmäistä enemmän, vaikka vietimme jopa vähemmän aikaa auringossa, kuin reissuilla yleensä. Moni paikka oli automatkan päässä, mikä tarkoitti suhteessa enemmän autoilua ja vähemmän aurinkoaltistusta.
Puolisoni totesi minulle eräänä aamuna reissullamme, että silmänympärykseni näyttivät jotenkin oudon värisiltä. Vaikka otankin vanhenemisen merkit vastaan melko rauhallisesti, ei ajatus yhdessä yössä tapahtuneesta, silmin havaittavasta, yhtäkkisestä ja massiivisesta muutoksesta kuulostanut kuitenkaan kovin mukavalta…
Riensin tietenkin heti peilin eteen tarkistamaan, mistä ihmeestä se puhuu. Onneksi yksi yö ei ollut tuonut kasvoilleni läjäpäin vuosia, vaan kyse oli aurinkolasien rusketusrajoista. 😂
Puolisoni reaktio kertoo aika hyvin siitä, kuinka huonosti päivetyn. Ei minulla ole koskaan ennen tullut aurinkolaseista näkyviä rusketusrajoja, vaikka varmasti kasvot pientä päivetystä aina saavatkin.
Järeämmät “aseet” hyperpigmentaatiota vastaan
Vaihdoin kasvoaurinkovoiteen toiselle reissulle korkeampaan 50 suojakertoimeen. Hyperpigmentaatiota kasvoilleni ei onneksi tällä kertaa tullut, vaikka päivetyinkin korkeammasta suojakertoimesta huolimatta itselleni poikkeuksellisesti!
Käytän kasvoilla luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita eli fysikaalista aurinkosuojaa. Moni ehkä tietääkin, että luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat koostumukseltaan hieman tavallisia paksumpia. Ja mitä suurempi kerroin, sitä paksumpaa voide todennäköisesti on, sillä paksumman tuotetunnun tekevää fysikaalisen suojan tuovaa ainetta on siinä enemmän.
Olin testannut jo aiemmin Patykan fysikaalisia aurinkosuojia, ja todennut ne aivan loistaviksi.
Patyka ei kuitenkaan ole edullisimmasta päästä, ja koska 30 suojakertoimella löytyi myös edullisempia tuotteita joista tykkäsin, ajattelin säästää kukkaroani.
Lisäksi olin tykästynyt sävytettyihin aurinkovoiteisiin, sillä ne tasoittavat ihon sävyä kevyesti. Aiemmin valitsemistani kasvoaurinkovoiteista poiketen Patyka on valkoista.
50 kertoimellisen kanssa halusin kuitenkin “pelata varman päälle”, ja päädyin Patykaan, sillä tiesin, että he todellakin osaavat tehdä taikoja voiteiden koostumuksille.
Patykan SPF 50 kasvoaurinkosuoja imeytyy ja levittyy kuin unelma, eikä tunnu tippaakaan paksulta. Tuntui lähes uskomattomalta, että kyseessä todellakin oli SPF 50 luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoide!
Suojateho sen kuitenkin todisti, että purkkiin ei ollut vahingossa eksynyt jotain sarjan aurinkosuojattomista kasvovoiteista. 😉
Eikä minua haitannut lopulta sekään, että voide ei ole sävytettyä. Imeydyttyään se ei hohtanut iholla valkoisena, ainakaan minun vaalealla ihollani.
Sekä aurinkokapselit että Patykan SPF 50 aurinkosuojavoide jäivät tämän kesän perusteella todellakin vakituiseen käyttöön.
Tein niin, että hommasin betakaroteenia jo valmiiksi varastoon, jotta muistan aloittaa niiden syömisen sitten taas hyvissä ajoin ennen seuraavaa reissua.
Oletko sinä tehnyt muutoksia auringonoton tai suojakertoimien suhteen?
Tule seuraamaan blogia Instagramiin! ➡️ kreikan_saaren_metsastys
Lue myös:
Voit jakaa postauksen tästä:
4 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
En oikeastaan ole tehnyt mitään muutoksia itse. En onneksi juuri pala, mutta toisaalta snorklaan nykyään kokonaan peittävissä uikkareissa ja vähän muutenkin kiinnitän huomiota, että aurinkoa ei tulisi liikaa.
Kati
Moi Mikko! Noin se varmasti monellakin menee (ja monessa asiassa), että tietoisuus lisääntyy väkisinkin, ja toimintatapoihin hiipii kuin varkain pieniä muutoksia.
Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
Ei 43-vuotiaalla ole vielä edellytyksiä saada pigmenttiläiskiä. Tosin välillä käy niinkin, ja se kielii ihon yliherkkyydestä auringolle (nimimerkillä on kokemusta). Olen käyttänyt ennen lomia Dermosilin beetakaroteenia, joka oli hyvin toimiva tuote sillä tavalla, että ihooni ei enää ilmestynyt aurinkoihottumaa heti ensimmäisenä päivänä. Väriä se ei mielstäni lisäännyt, olen edelleen yhtä kalkkilaivan kapeeni kesät-talvet. Toki, käytän aina SPF 15/50 kohteesta riippuen.
Kati
Tästä olen kyllä eri mieltä. Lukemani ja ymmärtämäni mukaan hyperpigmentaatiota voi tulla jo nuorempanakin, eikä 40 + ole mitenkään erityisen nuori saamaan niitä. Nuorempana saadut aurinkovauriot saattavat tosin ilmetä vasta vuosia, jopa vuosikymmeniä myöhemmin iholle (auringon vaikutuksesta) ilmestyvinä pigmenttiläiskinä. Iällä ei siis sinänsä ole tekemistä asian kanssa, mutta vuosien kertyessä aurinkovaurioitakin ennättää kertyä enemmän, ja jossain vaiheessa ne tulevat iholla näkyviksi. Myös hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa hyperpigmentaation syntyyn. Hyperpigmentaatio ilmestyy auringon vaikutuksesta, ja vaalenee kun aurinkoaltistusta ei ole. Kyse ei kuitenkaan ole allergisesta- tai yliherkkyysreaktiosta.
Ymmärtääkseni pysyvät pigmenttiläiskät, jotka eivät vaalene/tummene aurinkoaltistuksen mukaan, tulevat yleensä sitten vasta vanhempana. Näin olen asian käsittänyt useasta lähteestä aiheesta luettuani. En tosin ole alan asiantuntija millään muotoa. 🙂