ainos-vuori huipulla
Saaret,  Yleistä Kreikassa matkustamisesta

Ainos-vuori on Kefalonian korkein, ja sen huipulle pääset helposti!

Voit jakaa postauksen tästä:

Ainos-vuori kohoaa uljaana ja piirtyy Kefalonian saaren maisemaan, sitä ei voi olla huomaamatta! Kreikka mielletään silti usein vain rantalomakohteeksi, eikä se tietysti mikään ihme olekaan: saaret ovat upean sinisten vesien ympäröimiä, ja niillä on toinen toistaan hienompia rantoja. Kreikan saarilla, kuten Kefalonialla, on kuitenkin myös yli kilometriin kiipeäviä vuoria.  

Minäkin rakastan ihanan värisiä vesiä, ja se on ehdottomasti yksi niistä syistä, miksi haluan matkustaa Kreikkaan uudestaan ja uudestaan. Haluan kuitenkin esitellä Kreikasta muitakin puolia ja tuoda esiin sitä, että myös saaret voivat olla muutakin kuin hiekkarantaa! Kreikka voi olla sopiva kohde, vaikka epäilisitkin, että pelkkä rantalomailu ei ole se oma juttu.

Meren ohella vuoret ovat meille aina mieluinen elementti, ja suuntaamme saarten korkeimmille kohdille usein reissuillamme. Vuoret ovat upeita jo itsessään, ja ympäröivä merimaisemakin näyttäytyy aivan toisella tavalla korkeammalta katsottuna. Jo pienemmätkin korkeuserot tekevät maisemasta mielenkiintoisen, vähän korkeammista vuorista puhumattakaan.

Vuorilla on mukava ihan vain ajella, mutta usein tarjolla on merkittyjä patikointireittejä tai hyviä mahdollisuuksia lyhyempiin kävelyretkiin. Keskikesän kuumuudessa korkeammalla on läkähdyttävän kuuman sijaan mukavan lämmin, kun lämpötila on ne ratkaisevat muutamat asteet vähemmän. 

ainoksella istuskelua
Turkoosit rannat näyttävät upeilta korkeuksista katsottuna.

Ainos-vuori on koko Joonian alueen korkein

Ainos-vuori on Kefalonian saaren ja koko Joonian alueen korkein: 1628 metriä. Vuori ja sitä ympäröivät alueet muodostavat Mount Ainos National Park -kansallispuiston. Kansallispuisto perustettiin aikoinaan suojelemaan alueen ainutlaatuista havumetsää, jonka päälaji on kreikanpihta. Ainos on muuten Kreikan ainoa saarella sijaitseva kansallispuisto!

Megas Soros on Ainos-vuoren korkein kohta, ja me suunnistimme autolla sitä kohti. Lähdimme matkaan perinteisemmistä Kreikka-maisemista rannikolla sijaitsevasta Skalan kylästä lämpötilan ollessa 30 asteen hujakoilla jo aamutuimaan. 

Ajelimme aurinkoisessa säässä vuorten suuntaan, ja rantamaisemat jäivät nopeasti taakse. Vuoristossa korkeuden mukaan muuttuvaa maisemaa oli mukava katsella, ja mikäs siinä oli ajellessa, kun kansallispuiston tiet olivat hyvässä kunnossa.

Helposti huipulle

Kefalonian korkein huippu on helppo saavuttaa, sillä pääset ajamaan autolla todella lähelle. Laita Google Mapsiin määränpääksi “Ainos National Park parking”, ja navigaattori ohjaa sinut oikeaan paikkaan. Siellä ei ole varsinaista parkkialuetta, vaan autot pysäköidään tien varteen – tiedät olevasi oikeassa paikassa, jos olet jotakuinkin radiolähetintornin juurella.

Autosta noustessamme huomasimme, miten rannikon kuumuus oli vaihtunut vuoriston raikkaaseen ilmaan. Lämpöä oli silti edelleen mukavat 25 astetta, ja shortseissa ja t-paidassa pärjäsi mainiosti.

Parkkialueelta lähtee hiekkatie kohti Megas Sorosta. Varsinaisen huipulle vievät polun alkuun on ensin lyhyt, noin 15 minuutin kävelymatka. Matkalla sai ihailla pihtametsikköä, ja maisemat tuovat kyllä elävästi mieleen koto-Suomen, vaikka puut eivät ihan kotimaisia mäntyjä ja kuusia olekaan.  

Opaskyltti kertoo, kun hiekkatieltä on aika kääntyä huipulle vievälle polulle. Koska vuorella ollaan, niin matka on jyrkkää nousua, ja kivuttavaa riittää 10-15 minuutin verran. Normaalikuntoinen pärjää mainiosti ja varusteiksi riittää tavalliset tennarit tai lenkkarit.

Halukkaat voivat tietysti patikoida huipulle kauempaakin, sillä kansallispuiston alueella on paljon erilaisia merkittyjä patikointireittejä, ja osassa niistä määränpäänä on Megas Soros.

Ainos-vuoren huipulla odottavat arvatenkin komeat maisemat. Vuoren laelta avautuu näköala ympäri Joonianmeren, ja turkoosivetiset, vaaleahiekkaiset rannat näyttävät epätodellisilta korkeuksista katseltuna. Jos tulit Megas Sorokselle autolla ja kaipaat pidempää kävelylenkkiä, niin vuoren laella on helppo kävellä enemmänkin ja nauttia huippumaisemista huipulla.

megas sorokselle menevällä polulla
Huipulle vie selkeä polku.
megas soros laella
Laella voi kävellä enemmänkin.

Oletko sinä tutustunut vuoristoisempaan Kreikkaan Kefaloniassa tai muilla saarilla? Ja kiinnostaako rantakohteiden ulkopuolinen Kreikka?

Tule seuraamaan blogia myös Instagramiin! ➡️ kreikan_saaren_metsastys

Lue myös:

 

Voit jakaa postauksen tästä:

33 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.